lauantai 28. helmikuuta 2009

Sarjakuvia

Olohuoneen matto onkin osoittautunut hyvin inspiroivaksi skräppäyspaikaksi. Eilen illalla televisiota katsellessa tuli tehtyä leiska tämän hetken parhaimmista sarjakuvista. Idean "Juuri nyt" asioiden taltioimiseen antoi Ommu Kirkkonummen tapaamisessa ja pitihän sitä tietenkin heti kokeilla. Kiitos hyvästä ideasta!





Sivuun tuli hieman särmää kun liimasin keskimmäisen sarjakuvan hieman vinoon. Sitä siinä harmitellessani avokki ehdotti josko laittaisin ylimmän stripin vielä enemmän vinoon niin näyttäisi kuin se olisi ollut tarkoitu koko ajan. Ja siltähän se nyt näyttääkin.

Kiva kun tajuaa ajatella ääneen ja saa hyviä vinkkejä. Välillä oma ajatus on liiaksi fiksoitunut siihen tiettyyn alkuperäissunnitelmaan jonka on päässään luonut. Vaikka minulla ei yleensä ole minkäänlaisia etukäteissuunnitelmia sivuja varten. Teen vähän miltä tuntuu -fiiliksellä. Vaikkakin toki sommittelen papereita, kuvia ja koristeita sivulle ennenkuin ne siihen pysyvästi kiinnitän. En ole vielä koskaan kokeillut skräppäämistä valmiin sommitelman pohjalta, mutta eiköhän sekin päivä vielä joskus tule.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Mieleenpainunut päivä, haaste #43

Inspiroidu-haasteessa nro 43 kehotettiin skräppäämään sivu ikimuistoistoisesta joskaan ei niin perinteisestä päivästä. Itselle tuli heti mieleen tämä tapahtuma, ensimmäinen päivä kun kuultiin että olisi mahdollisuus muuttaa Unkariin.

Itse asiassa tarkka päivämäärä ei ollut jäänyt muistin sopukoihin, se piti tarkistaa sähköpostista, mutta aika hyvin muisti pelasi. Jos en olisi tarkkaa päivämäärää löytänyt, olisin laittanut leiskaan ajankohdaksi "joulukuun puolivälissä 2005".

Leiskan aloitin lauantaina Kirkkonummella ja sainkin sen tekstejä vaille valmiiksi.







Erityisen tyytyväinen olen tuohon valokuvan ympärykseen. Olen aiemmin ollut vähän arka laittamaan useita papereita samaan leiskaan ellen ole ollut aivan varman että ne sopivat toisiinsa väritykseltään ja kuvioinniltaan. Tässä työssä värit ja kuviot löytyi yllättävän helposti ja olen siis lopputulokseen tyytyväinen.

Ehkä tämän leiskan opetuksena oli ettei aina kannata miettiä värejä ja papereita liian pitkälle vaan antaa välillä mennä, go with the flow!

maanantai 23. helmikuuta 2009

Skräppäystä olohuoneen matolla

Eilen illalla inspiroiduin sinisävyisistä Redbull-valokuvista muutaman vuoden takaa. Kun se pöytä on edelleen kaaoksessa, askartelutilana sai illalla kunnian toimia olohuoneen lattia. Oikeastaan ihan mukava paikka, ja sain ihan mieleiseni lopputuloksen.

Budapestissä on kaunis puistoalue, jossa järjestetään kesäisin kaikenlaisia musiikkitapahtumia ja erilaisia pienimuotoisia näyttelyitä. Leiska kertoo siellä esillä olleesta Redbull-näyttelystä. Tölkeistä oli tehty kaikenlaisia "taideteoksia", joista osa oli erittäin taidokkaita ja kauniita.







Minulla sattui olemaan aiheesta myös postikortteja. Tein niille oman pienen taskun sivun takapuolelle, josta niitä on helppo katsoa. Musta nuoli kuvassa kertoo katsojalle että sivun takana on jotakin katsomisen arvoista.

Tapahtumalla on myös kotisivut, josta löytyy lisää kuvia. Tekstit ovat ikävä kyllä pelkästään unkariksi.

Leiskassa kokeilin ensimmäisen kerran maalia. En uskaltanut muuta kuin maalata sitä vain tuon suurimman kuvan taustalle. Vielä tarvitsee paljon harjoitusta että saa maalin toimimaan niin kuin haluan ja tehdä esimerkiksi tällaisia Pikkuhelistinmäisiä maaliroiskeita.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Hiljaiseloa blogissa

Hiljaiselo blogissa on jatkunut sietämättömän pitkään ilman mitään varsinaista, pätevää syytä. Paitsi että mun askartelupöytäni on tilanpuutteen vuoksi sanoinkuvaamattoman kaaoksen vallassa. Uusia tavaroita on postissa tullut kaikkien niiden Tampereelta ostettujen lisäksi eikä tällä hetkellä mikään mahdu minnekään.

Suuri tavoite olisi saada alkavalla viikolla aikaiseksi toteuttaa suunnitelma hyllysysteemistä tuon nykyisen pöydän päälle että saisi edes vähän säilytystilaa. Siihen asti pitänee kokeilla olohuoneen lattialla skräppäämistä. Ei siinä muuten mitään, mutta edellisen kerran kun siinä tein leiskaa, kaadoin pienen ruskeasävyisen haaraniittipurkin meidän ruskeasävytteiselle matolle, tuollaiselle hapsumatolle! Arvatkaapa oliko siinä nyppimistä takaisin purkkiin. Sai kyllä imurikin osansa pikkuhaaraniiteistä.

Eilen oli hauska päivä Kirkkonummella Emmon järkkäämässä skräppäilytapoaamisessa. Oli kiva tavata ja tutustua ihmisiin bloginimien takana.
Sain siellä lähes valmiiksi leiskan jolla aion osallistua tämän viikon Inspiroidu-haasteeseen. Siitä puuttuu vielä journaling ja se tarkka päivämäärä joten sen julkaiseminen siirtyy alkuviikkoon.

Muutaman viikon painanut, ahdistava skräppäysjumi on kuitenkin, taas kerran, saatu aukaistua. Inspiraatiota olisi tehdä vaikka mitä kun nyt ensin saan tuon tilaongelman ratkaistua. Tapaamisiin siis siihen asti!