keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Kesämuistoja


Inspiksen haaste nro 117 kehotti tallentamaan kesämuistoja. Niitähän on kaikilla runsaasti, mutta ainakin itsellä valokuvien rajallisuus teki hyvät raamit haasteen toteuttamiselle.

Pitkästä pitkästä aikaa sain aloitettua skräppään. Aie on ollut jo pitkään, mutta jotenkin aloittamisesta on tullut suuri kynnys. Näin toisen lomaviikon ollessa menossa sain itsestäni sen verran aikaiseksi että kasasin askartelutilan ulos ja vastasin haasteeseen, en yhdellä, vaan kahdella leiskalla! Eli aukeamalla mennään =)


Pihalla on kyllä hauska skräpätä. Alkuun viltille paistoi aurinko, mutta onneksi puut tulivat vähän eteen ja loppuaika oli ihanasti varjoa.
Toiset ne vaan "luki lehteä" riippukeinussa kun mä skräppäsin =)

 Ja sitten haasteleiskat:


Sivut olivat ajatuksen asteella jo Leikkaa & liimaa tapahtumassa kesäkuussa, mutta onneksi en niitä ehtinyt sen enempää tekemään. Nyt sain omasta mielestäni niihin paremman asettelun ja värimaailman.
Aukeamia en montaa vielä ole tehnyt joten on aina pohtimista kuinka ne saa hyvin nivoutumaan yhteen. Näissä hain toistoa sekä asettelulla että paperivalinnalla vaikkakin vähän eri värisenä.


Oranssi ja tuollainen turkoosin-vihertävä on aika herkullinen väriyhdistelmä ja tarkoitus olikin laittaa molempia värejä molempiin leiskoihin.


Leiskoja oli kyllä hauska tehdä. Sai ihan rauhassa, kiireettömästi nauttia kesäisestä auringonpaisteesta sen  parissa mistä oikeasti nauttii. Ihmismieli on kummallinen kun se saa aikaan kaikenmaailman blokkeja ihan tyhjästä. Skräppäystavaroiden esiin ottaminen on edelleen haastavaa, mutta nyt ainakin tiedän että kun vain saan ne esille, niin saan myös jotain aikaiseksi. Lohdullinen tieto.

Loppuun vielä muutama yksityiskohta:



Mittanauha on muuten Bauhauksesta, niitähän roikkuu siellä kaupassa käytettäväksi, kuten Ikeassakin. Nauhasta leikkasin mainokset pois, hioin vähän pintaa että muste tarttuu paremmin ja mustetyynyllä vähän väriä pintaan. Helppoa, halpaa, kaunista ja toimivaa!