lauantai 16. helmikuuta 2013

Muuttoarvonta

Lehtipollo muutti blogspotin puolelle ja järjestää sitä varten arvonnan.

Lehtipollon muuttoarvonta

Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Lisäksi tamperelaisille tiedoksi. Sunnuntaina 17.2 skräpätään Hervannan vapaa-aikakeskuksella tilassa 211 klo 10-17 välisenä aikana.




tiistai 11. joulukuuta 2012

Suomalainen nettikurssi!

Emmo järjestää ensimmäisen suomenkielisen skräppäys-nettikurssin! Kannattaa käydä tutustumassa tarkemmin Emmon blogissa.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tänään skräpätään Hervannassa

Vielä viime hetken muistutus, tänään skräpätään Hervannan vapaa-aikakeskuksella, yläkerran huoneessa 222 (ulko-ovesta tullessa lasiovien läpi oikealle ja ihan aulan perälle saakka) klo 10-17 välisenä aikana. Tulla ja mennä saa miten haluaa eikä ilmoittautumista tarvita.

Mukana on teetä, kahvia ja pikkupurtavaa, Hervannan kaupat ja ruokapaikat aukeaa klo 12.

Paikalla on mahdollisesti myös Anun putiikit pienen myytävän kanssa, joten jo senkin vuoksi kannataa tulla paikalle! =)

Tervetuloa!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sateenkaaren päässä

on aarre.

Kolmisen viikkoa sitten alkoi taas perinteinen työväenopiston skräppäyskurssi. Kiva päästä kerran viikossa muiden kanssa skräppään ja jutteleen.

Olen vasta kerran päässyt osallistumaan, silloin aiheena oli sateenkaari. Sai ottaa idean muodosta, väreistä tai vain ajatuksesta sateenkaari. Itse päätin ottaa sekä ajatuksen, että muodon ja vähän myös värejä.
Kuva on surkea, mutta ajatuksen siitä saa. Kyseisenä aamuna tuli radiosta tuo Happoradion biisi, ja kun se koko päivän soi päässä, oli vain oikeus, että se pääsi myös sivuun. Vähän muunneltuna.


Olettehan huomanneet, että Askartelupirtti-tapahtuma on tammikuussa ja sinne on ilmoittautuminen auennut. Kannattaa käydä varmistamassa paikka mukavan tuntuiseen tapahtumaan. Blogissa on muuten mahtava arvonta ennen tapahtumaa!

Lisäksi on hyvä käydä kurkkaamassa päivittäin aukeaviin kalenterin luukkuihin Anun putiikeissa.


Ja paras viimeisenä! Nyt on mahdollisuus tulla skräppään Tampereelle, Hervannan vapaa-aikakeskukselle sunnuntaina 4.11 klo 10-17 välisenä aikana. Meille on varattu tila 222, johon mahtuu hyvin sellainen 15 skräppääjää/kortteilijaa.

Tilassa on tarjolla kahvia/teetä ja Hervannan kaupat on lyhyen matkan päässä (aukeaa klo 12) ja löytyy sieltä ainakin Subwaykin.

Tule mukaan! Varsinaista ilmoittautumista ei tarvita, mutta voit kertoa tulostasi vaikka laittamalla kommenttia.

Ps. Jos on viileä ilma, tila voi olla aika kylmä, joten kannattaa varautua...

maanantai 24. syyskuuta 2012

Keltainen

Emmon blogissa alkoi viikko sitten Vuoroin vieraissa -esittelyt ja sitä myötä myös pienimuotoinen haaste. Viime lauantaina esittelyvuorossa oli Paperiliittimen Riikka.

Inspiroiduin hänen työstään: käytin maaleja, niin maaleina kuin suihkeinakin, yritin jäljiltellä asettelua sekä otsikoin Thickers-aakkosilla:




Värit on vähän tunkkaiset tähän aikaan illasta kuvattuna. Ja siis värimaailma on yksi, jota en Riikalta todellakaan skräpistänyt, sen verran ollaan omankin mukavuusalueen ulkopuolella. Olisin halunnut käyttää gessoa tai edes valkoista maalia taustassa, mutta kun sellaista ei minulla ole, niin ajattelin kokeilla vihreää(!?)  Kummallinen päähänpisto, joka ei toteutettuna ollutkaan niin hyvä ajatus. Onneksi sen sai melkein kokonaan piiloon...

Muuten kyllä tykkäsin. Ihailen Riikan tapaa saada sivuun ujutettua kaikenlaista, mutta silti saamaan sen näyttämään niin tyylikkäältä eikä liian täydeltä. Tehosteaineiden syytä varmaankin =)

perjantai 24. elokuuta 2012

Emmo arpoo

Omaa arvontaani odotellessa (heti kun ehdin katsoon arvottavat....) kannattaa käydä Emmon sivuilla. Siellä arvotaan:


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Haaste[e]llista #5: Valokuva sivun keskipisteenä

Tänään aamulla syntyi vielä yksi sivu Haaste[e]llista tapahtuman haasteisiin. Vuorossa oli haaste numero 5, valokuva sivun keskipisteenä:

 Mahdollisesti tänään en enää ehdi osallistumaan muihin haasteisiin, joten suurkiitos Anniskalle ja Tuttelille todella inspiroivasta haastepläjäyksestä. Ja onneksi osallistumisaikaa oli näinkin paljon, niin sain todella inspiroiduttua, 8 leiskaa olen tehnyt tiistaista sunnuntaihin, wau!

Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja arkea, huomenna olis töihin paluu loman jälkeen. Mutta nyt tuntuu että on intoa tehdä leiskoja ja uskon että se into säilyy!