lauantai 16. tammikuuta 2010

Tampereen skräppäystapaamisen satoa

Tänään oli Tampereella ensimmäinen skräppäystapaaminen ruokahuone Oliivipuussa, kiitos siitä Mariannelle. Kahdeksan innostuneen skräppääjän voimin saimme sujuvasti kulutettua 6 tuntia, toiset tuotteliaammin kuin toiset. =)


Päivän aikaan teimme toisiltamme myös ostoksia, siis eihän sitä skräppääjä missään voi olla hamstraamatta lisää tavaraa. Itsellä oli mukana aivan liikaa tilpehööriä ja paperia, mutta silti ostin lisää paperia. Ehkä jo ensi kerralla opin jo kotona suunnittelemaan paremmin niin ei tarvitse ottaa mukaan puolta koko varastosta.

Leiskojen teon lomassa tutustuimme myös Lauran ystävällisesti pyörällä paikalle tuomaan Cricut-leikkuriin:


Mielenkiintoinen leikkuri, todella monipuolinen, mutta on sillä kyllä vähän liiaksi kokoa, ei sovi siis minun askartelutiloihini. Ja jos nyt ensin alkaisi aktiivisesti käyttämään Slice-leikuria ennen kuin edes miettii mitään muuta elektronista laitetta.

Oma päiväni ei ollut niitä kaikkein tuottoisimpia, kas kummaa. Sain aikaiseksi yhden leiskan, aika surkea saldo noin viidelle aktiiviselle tunnille, mutta olihan päivällä toki muutakin antia.




Sivuun olen tyytyväinen, mutta kai sitä täytyy ollakin kun siihen on kuluttanut noin paljon aikaa.

Päivä oli kyllä kaikenkaikkiaan onnistunut ja kiva. Sen vuoksi sovimme jo seuraavan samanlaisen tapaamisen:

Aika: lauantai 20.2
Paikka: Ruokahuone Oliivipuu, Kuokkamaantie 4 (Viinikan apteekin yläkerrassa)
Kello: alkaen klo 12, päivä jatkuu klo 18 asti tai tarpeen mukaan

Hinta on 25 euroa, joka sisältää jokaiselle oman askartelupöydän, ruoan ja iltapäiväkahvit pullan kera. Mukaan omat askartelutarvikkeet ja -välineet ja lämmintä päälle.

Ilmoittautumiset ja mahdolliset lisäkysymykset suoraan järjestäjälle Mariannelle, sähköpostiin: oliivipuu.ruokahuone at elisanet.fi

4 kommenttia:

  1. katsos kerrankin =) Koneen käyttö on nopeempaa kun leiskan tekeminen =D

    VastaaPoista
  2. vitsit ku oiski päässy mukaan. ei vaan enää viitti lähteä/ilmoittautua mihinkään ku ei tiiä koska pitää lähteä. :) mut tulevaisuudessa meinaan kyllä tulla mukaan, jos noita vaan vielä järkätään! :)
    niin ja hauska leiska, kivan pirteä!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivalta kuulostaa teidän tapaaminen! Kunnioitettavan pituinenkin ja Cricut myös paikalla. Joskus pitää varmaan tulla etänä sinne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina