tiistai 24. huhtikuuta 2012

IS12 Laukaalla takanapäin

Monen muun skräppääjän tavoin vietin minäkin hassun hauskan viikonlopun Intohimona Skräppäys 2012 -tapahtumassa Laukaalla Peurunkahotellissa.

Me mentiin jo perjantaina paikalle, niin ehdittiin nauttimaan kunnolla myös kylpylän annista ja mahtavan pituisesta vesiliukumäestä. Oli kyllä huikea liuku, meinasin alkaa arastelemaan siellä ylhäällä, mutta hyvä että uskalsin laskea, oli tosi hauskaa!

Viikonloppu oli kyllä todella kiva kaikkinensa. Nyt on jonkin verran uusia tarvikkeita ja papereita sekä paljon uutta innostusta tehdä vaikka mitä. Aloitankin ihan heti kohta kun työtahti tästä vähän rauhoittuu ja viikonlopun väsymys asettuu.

Itse osallistuin vain yhdelle kurssille, Revlie Schuitin järjestämälle ja Marsha Valkin pitämälle Rev it up -kurssille, jossa tehtiin minialbumi. Tai tehtiin ja tehtiin, siis aloitettiin. Pari sivua sain valmiiksi ja nyt olisi tarkotus melko pian tehdä se valmiiksi, niin ei jää kesken.

Muuten sain tehtyä vajaan kolme leiskaa. Ihan hyvin. Mitään tavoitteita noihin tapahtumiin ei oikeastaan voi laittaa, mutta on aina hyvä kun saa jotain valmiiksi.

Paras anti kyllä taas oli ihmisten tapaaminen. Vaikka niin vaan jäi monta ihmistä tapaamatta, joihin olin alun alkaen ajatellut tutustuvani kasvotusten. Mutta ensi kerralla sitten =)

Vielä en ehtinyt kuvaamaan leiskoja, mutta tässä muita tunnelmakuvia paikan päältä:



Kiitos matkaseuralle, pöytäseuralle, Amalian Miralle järjestämisestä ja kaikille muille kenen kanssa polut kohtasivat viikonlopun aikana! Ihana viikonloppu!

8 kommenttia:

  1. Oli kyllä hubaisaa! Ja oli kiva nähärä! :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin olin tuossa workshopissa ja se oli aivan ihana! Olen jo suunnittelemassa kovaa vauhtia kahta muuta minialbumia samalla periaatteella. Kurssilla tehty albumi vaatii vielä koristelemista, mutta silti sitä on vähän väliä hiplailtava, niin ihanaisen pehmeä se on. ;)

    VastaaPoista
  3. Kivoja, iloisia kuvia! Viikonloppu meni kyllä harmillisen nopeasti, että ei kaikkien kanssa ehtinyt höpisemään. Tuo Rev it up oli itselläkin alunperin mielessä, että olisi ollut kiva osallistua siihen, mutta valitsin sitten kaksi muuta kurssia. Joten mielenkiinnolla odottelen tuon kurssin tuotoksia esittelyyn!

    VastaaPoista
  4. Kivaa oli, mutta liian vähän ja turhan pikaisesti minäkin ehdin ihmisiä nähdä, vaikka yritin kierrellä. Aika vaan meni niin kamalan nopeasti!

    Odotan kovasti kuvia albumista, sillä en nähnyt kenenkään omaa paikan päällä. Laitathan sitten myös linkin IS-blogiin, sillä siellä on toiveena kerätä workshoppien tuotoksista kertovia postauksia yhteen. Muille myös sama pyyntö :)

    Minullekin tuli viikonlopusta aivan uudenlaista intoa skräpätä! Jotenkin muiden innostus tarttuu ja saa uusia ideoitakin.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä, muiden innostus tarttu ja uskon myöskin saaneeni uutta intoa skräpätä tässä kevään ja alkukesän mittaan.

    Laitan kurssituotoksia heti kun saan sitä vähän enemmän tehtyä =)

    VastaaPoista
  6. Kiitokset vielä seurasta ja kyydistä, hauskaa oli!

    VastaaPoista
  7. Ihanaahan tuolla oli. Nyt on onneksi nämä ihanat muistot tapahtumasta vielä tuoreessa muistissa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina