maanantai 23. helmikuuta 2009

Skräppäystä olohuoneen matolla

Eilen illalla inspiroiduin sinisävyisistä Redbull-valokuvista muutaman vuoden takaa. Kun se pöytä on edelleen kaaoksessa, askartelutilana sai illalla kunnian toimia olohuoneen lattia. Oikeastaan ihan mukava paikka, ja sain ihan mieleiseni lopputuloksen.

Budapestissä on kaunis puistoalue, jossa järjestetään kesäisin kaikenlaisia musiikkitapahtumia ja erilaisia pienimuotoisia näyttelyitä. Leiska kertoo siellä esillä olleesta Redbull-näyttelystä. Tölkeistä oli tehty kaikenlaisia "taideteoksia", joista osa oli erittäin taidokkaita ja kauniita.







Minulla sattui olemaan aiheesta myös postikortteja. Tein niille oman pienen taskun sivun takapuolelle, josta niitä on helppo katsoa. Musta nuoli kuvassa kertoo katsojalle että sivun takana on jotakin katsomisen arvoista.

Tapahtumalla on myös kotisivut, josta löytyy lisää kuvia. Tekstit ovat ikävä kyllä pelkästään unkariksi.

Leiskassa kokeilin ensimmäisen kerran maalia. En uskaltanut muuta kuin maalata sitä vain tuon suurimman kuvan taustalle. Vielä tarvitsee paljon harjoitusta että saa maalin toimimaan niin kuin haluan ja tehdä esimerkiksi tällaisia Pikkuhelistinmäisiä maaliroiskeita.

4 kommenttia:

  1. tosi ihana! aivan mahtava idea käyttää noita tölkinavausjuttuja koristeena! ja mä olisin halunnu nähdä sen puolen hehtaarin metsän. :)

    VastaaPoista
  2. tykkäsin myös noista korkinavaus-jutuista.
    oli kiva tavata :) ja loisto juttu että jumit on nyt auki ja blogiin saatiin päivitystä!!!

    VastaaPoista
  3. Minäkin kehun samaa eli noita korkinavausjuttuja, sopivat hienosti sivun aiheeseen ja tunnelmaan

    VastaaPoista
  4. Juuh, oli kyllä loistoväläys käyttää noita tölkinavausjuttuja. Sopii munkin mielestä niin hyvin tuohon aiheeseen. En nyt muista kenen/keiden blogeista olen tuohonkin idean saanut, mutta skräpistyshän vähän niinkun kuuluu asiaan =)

    Ja kiitos kommenteista, piristää kummasti mieltä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina