sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Skräppi croppi Tampereella

Eilen lauantaina pidettiin Tampereella skräppäystapaaminen. Paikalle pääsi kaiken kaikkiaan 7 innokasta skräppääjää, ihan kivasti kun päivä on näinkin lähellä joulua. Tilaan jossa kokoonnuttiin, olisi hyvin mahtunut 10 henkeä, silloin kaikille olisi ollut vielä oma pöytä, joten ihmisiä oli ihan sopiva määrä.

Aikaansaamisia ei vielä ole laittaa näytille, päivän aikana kun tein minialbumia. Siinä oli niin paljon kaikenlaista pientä puuhaa ennenkuin mitään valmista tulee, niin koko päivä meni siihen. Siitä siis myöhemmin. Muutenkaan päivän aikana ei oltu niin kovin tuotteliaita, mutta innostunut puheensorina täytti huoneen ja sehän vasta kivaa oli!


En huomannut kysyä lupaa kuvattavilta, siksi blurratut kasvot.

Seuraavaa Tampereen tapaamista on suunniteltu lauantaille 22.1.2011, eli sen vois jo merkata alustavasti kalentereihin. Varaan tilan alkavalla viikolla.

Viime keskiviikon skräppäyskurssin aiheena oli märkä, eli suihkittava maali. Siihen aiheeseen sain tehtyä tämän leiskan:


Maalia on suihkittu kuvan taakse kuviopaperiin ja tuo kuvio on maalattu sabluunan läpi. Yksinkertaisesti.

Värit ei ihan leiskassa nyt ole kohillaan, mutta en niitä nyt jaksa alkaa säätään enempää. Eilisen tohinoissa Laura ehti vähän näyttään miten kuvankäsittelyn avulla muokataan kuvia, mutta eihän niitä nyt enää voi muistaa kun niistä eilen kuuli. Mutta tähän alle vielä alkuperäinen, huonossa valossa nyt illalla kuvattu. Olis muuten hienoa kun olis lyhyt, skräppääjän kuvankäsittelykurssi, ihan vaan perussettiä että mitä, miten ja niin poispäin.

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia vain, kun järjestitte!!!
    Tuo maalileiska on hieno! Ihanat koukerot...

    Ja tuo alempi minialbumi on ihan mahtava!!!! Tosi hienoja yksityiskohtia!!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana kesäinen sivu. Minusta värit ovat harmoonisen kauniit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina