maanantai 18. huhtikuuta 2011

Draculan kotona

Romaniassa, Brasovissa, on Branin linna, jonka sanotaan olevan Draculan koti.  Viimeisellä Sannikan skräppäyskurssin kerralla viime torstaina sain ikuistettua yhden hetken tuolta ikimuistoiselta reissulta.

Teksti on vielä suttupaperilla, kun pohdin että mihin kohtaan sen laitan. Mitenkään liian näkyvää osaa en sille halua mutta tarinoinnin sivu kuitenkin tarvitsee (eihän sitä muuten välttämättä edes huomaisi että pinkkipaitaisella oli mukana asiaankuuluvasti valkosipulista tehty kaulakoru).

Ensin mietin että kirjoitan tekstin kiertämään kehyksen lailla leiskan reunoja pitkin, mutta kun olen sivua tuossa katsellut, niin se sopisi myös tuohon oikeaan yläkulmaan. Pitää vielä vähän funtsia sitä loppusijoituspaikkaa.

Tämä taustapaperi on ollut hyvin vaativa käyttää. Hieno ja runsas kuviointi tuottaa aina vaikeuksia leiskan tekoon, kun ei raaskisi peittää sitä, mutta jotain koristuksiakin sivu yleensä vaatii. Tähän valikoitui nyt vähän teippiä ja MagicMeshiä, perhonen ja strassit sekä kuviopaperiympyrä.

Sivu syntyi melko raskaan ja pitkän työpäivän jälkeen, aivot narikassa fiiliksellä paljon sen kummempia ajattelematta. Tai no täytyihän sitä jotain ajatella, mutta aikas vähän, läiski vain koristeita sivuun. Aikaa sain kyllä kulumaan ihan riittävästi siihenkin läiskimiseen.




Tuo pöllö oli hauska, ensin kun sitä katseli se oli hyvin lempeä, mutta kun yhdisti sen tähän aiheeseen, Draculaan, niin se alkoi näyttää paljon häijymmältä, vähän sellainen Spooky-tunnelma =)  Kaikkea sitä mielikuvitus saa aikaan.

Mitään kovin mustaa ja julmaa en tähän nyt halunnut liittää, koska linna oli oikeasti  aina vänkä; se ei ratsasta Draculan, siis en Hollywood-Draculan, maineella ollenkaan niin paljon kuin se voisi. Linna ei siis ole synkkä ja mysteerinen eikä tue sitä verenhimoista kuvaa mikä meillä Draculasta on.

5 kommenttia:

  1. Olen leiskasta edelleen samaa mieltä kuin torstaina (etenkin pöllöstä! :-) mutta nyt jätän kommentin, kun tulin lukeneeksi profiilin tekstin tuosta vasemmalla. Tosi kivasti kirjoitettu, minä-kirja-ainesta!

    VastaaPoista
  2. Täs on jonkinlaista taikaa! Wau!

    VastaaPoista
  3. Hieno! Ja jooo, hassu juttu tuon pöllön kanssa! Samaa mieltä! :D

    VastaaPoista
  4. Upea tunnelma tässä sivussasi:) Pöllö on kuin linnanvartija, vau!

    VastaaPoista
  5. Söötti pöllö! Tässä on myös kokonaisuutena kivasti runsautta mutta kuitenkin tasapaino! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina