sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ajanvietettä

Amerikan matkalta palattua heinäkuussa kesälomaa oli vielä muutama päivä jäljellä ja ne vietettiin mökillä. Mulla ei ollut mukana mitään muuta skräppäystavaraa kun sieltä ostetut, mutta sain kuin sainkin tehtyä pari leiskaa.

Onneksi ostin liimatäpliä ja liimarollerin tai sivujen kokoamisesta olisi tullut melko työlästä. Sen huomasin, että leikkurista on tullut melko tärkeä työkalu, mikään ei tunnu menevän suoraan ilman sitä. Näissä leiskoissa leikkausvälineenä on ollut keittiöFiskarsit =)

Mä olen siinä mielessä surkea aukeaman tekijä. Mulla on joku pakkomielle symmetriaan ainakin jossain määrin, jos ei muuten niin väreissä ja koristeissa. Niinkun tässäkin. Syksyn haasteena voisi olla itselle opetella aukeaman teko, jossa yhdistävä tekjä onkin joku muu kuin symmetrisyys.



Taas melko helppoa ja yksinkertaista. Varsinkin siinä mielessä, kun sivut piti saada oikeasti tehtyä niistä materiaaliesta joita oli mökillä mukana. Ja oli niin mukavaa ulkoskräppäystä. Liian harvoin tulee sitä harrastettua.


Niin ja hei, onhan kaikki Tampereen seudulla ja miksei kauempanakin asuvat huomanneet lokakuun lopulla Kangasalla järjestettävän paperiaskartelutapahtuman Askartelupirtti!

7 kommenttia:

  1. Mahtava aukeama!!! Mutta tuo postauksen alin kuva on ihan super!!! Kaunista jälkeä! Ja kiitti vinkistä, mä ilmottauduin myös Pirtille! Ootko tulos?

    VastaaPoista
  2. ihanat värit, paljon katseltavaa ja niin totta joka sana! :D mä tosiaan jätän väliin sen Askartelupirtin, kun tuo mahan asukki olis silloin laskettu tulevan ulos. mutta olisko sitä ennen herwoodin tapaamista?

    VastaaPoista
  3. Kiva värimaailma, hieno aukeama! Olet taas nautiskellut "ulkoilusta" ;) Amerikan matka oli varmasti mukava!! Voi kun joskus taas pääsisi sinne.

    VastaaPoista
  4. Tykkään kovasti näistä sivuista! Nättejä koristeita!

    VastaaPoista
  5. Vau, upeat sivut! Kivoja ressailtuja reunoja, ihanat värit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina