torstai 2. helmikuuta 2012

Lokakuufesteillä

Syyskuussa kävimme ensimmäistä kertaa Saksan Oktoberfesteillä. Pari päivää, jotka siellä vietimme olivat tosi hauskoja ja kuvia tuli otettua paljon että tunnelman muistaisi myös jälkikäteen mahdollisimman hyvin.

Tähän leiskaan halusin tallentaa perinteistä vaatekulttuuria, naisten dirndl-asuja ja miesten lederhoseneita. Otsikon asemaa sivussa ajaa viime vuoden Münchenin Oktoberfestien virallinen logo, jossa tuo sana lukee. Kuvat eivät kovin laadukkaita ole, kun piti kuvata mahdollisimman nopeasti. Tästä syystä aika moni kuva on epäonnistunut.


Mulla on nyt jokin koristeblokki päällä. Koristeiden lisääminen tuntuu äärimmäisen vaikealta eikä oikein mikään tunnu koskaan sivuihin sopivan. Vielä ehtisi osallistumaan Intohimona Skräppäyksen jollekin kurssille, saisikohan sieltä apua tähän dilemmaan?

No, siihen asti mennään minimalistisella ja yksinkertaisella tyylillä. Ihailen kyllä runsaita ja koristeellisia leiskoja, mutta itse tehtynä sellainen tuntuu vaikealta.

4 kommenttia:

  1. Yksinkertaisessa ei ole mitään vikaa - tämänkin leiskan kuvissa on niin paljon yksityiskohtia, että ihan hyvä että muu sivu on rauhallisempi.

    Runsaammasta tårta på tårta -tyylistä Shimellellä on hyvä video, jonka vinkkejä olen itsekin ajatellut joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana! Musta sivu ei edes kaipaakaan koristeita enempää.

    VastaaPoista
  3. Kiva sivu, varmasti ollut oma elämyksensä. Itse olen todennut että blokki kun blokki lähtee mulla parhaiten sillä että törkeästi kopioi jonkun toisen kivaksi katsoman työn. Vaikka minustakin tämä on varsin hyvä näin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina