perjantai 25. marraskuuta 2011

Perjantai-illan ratoksi

Viikko on tuntunut pitkältä vaikka ei ole vielä edes ohitse. Perjantai-illan ratoksi sain tehtyä leiskan tästä viikosta. Kuvat on aivan kaameita, ei hehkulampun valossa sisätilassa saa oikein kuvattua kunnollisia enää tähän aikaan vuorokaudesta. (Meillä on muuten varastossa lamppuja meidän valaisimeen, kun siinä on himmennin enkä vielä ole perehtynyt energiansäästölamppujen himmennin ominaisuuksin...)

Niin, tämä viikko on ollut hektinen. Kiirusta on pitänyt niin töissä kuin kotonakin ja halusin tallentaa palan arkea. Tähän arkeen kyllä kuuluu melkein kokonaan työkuvioita...

Tarkoitus oli että sivussa olisi ollut myös järjestön väriä, mutta jotenkin se ei enää mahtunut mukaan. Nyt mennnään tuollaisella punaisella ja vihreällä.

Todella helppoa ja nopeata, suurella osin Tampereen Kädentaidot messuilta ostetuilla materiaaleilla. Puolisolta sain ystävällisesti ensi vuoden järjestön lähettämän kalenterin käyttöön, niin kalenterin sivuja voi mahdollisesti käyttää muutoinkin.

Onhan kaikki huomanneet Suomeeen, Pirkkalaan rantautuneen Teippitarhan, joka on kyllä ennemmin teippitaivas. Aivan ihania washiteippejä skrpäppäykseen ja muuhunkin.