torstai 11. joulukuuta 2008

Pipari-haaste #32

Tämän viikon Inspiroidu-haasteessa oli tarkoitus käyttää piparireunuksia. Haaste sinänsä ei tuottanut ongelmia, piparireunat kun soveltuvat hyvin aiheesta kuin aiheesta tehtyyn perusleiskaan.

Tässäpä jatkoa ikuisuusprojektille, eli kansiolle ajasta Budapestissä:












Piparireunuksia on journaling-lapussa, joka oli sivun reunuksista ainoa valmis. Sivun poikki menevän paperin reunukset olen tehnyt itse käsin, kun taas teksti-kehys on Slicella tehty. Otsikon kirjaimetkin muodostavat piparireunuksen, kirjaimet Slice-tuotantoa myöskin.

Näissä viime sivuissa on suurta tuskaa tuottanut värien yhteensovittaminen. Onko jollakulla jotain hyvää ideaa löytää yhteensoveltuvat värit, esimerkiksi jotain "värikarttaa", vai toimiiko kaikki vain silmämääräisesti. Kyllähän tähänkin kai silmä tottuu, mutta vielä se tuottaa paljon työtä.

Ensimmäiset joulukortit

Olen aina ostanut valmiita joulukortteja ja lähettänyt ne sitten viime tipassa sukulaisille. Tänä jouluna sain töissä "nakin" tehdä joulukortit yhteistyökumppaneille ja samalla sain inspiraation tehdä kortteja myös kotona.

Ajatus syttyi vasta aika myöhään, joulukuun ensimmäisinä päivinä, mutta yllättävän hyvin ehdin kortit tekemään, paitsi ettei ne ole ihan vielä valmiit postitukseen, heh.
Tein kaksiosaiset kortit ja sisäsivulta puuttuu vielä jouluruno. Ne haluan tulostaa valkoiselle paperille, leikata kuviosaksilla ja kiinnittää sitten korttiin. Tulostin ei vain suostunut vielä yhteistyöhön ja pitänee nyt odottaa tekniikka-asioissa parempi puolisko kotiin.

Korttipohjat ovat lempiväriäni, luonnollisesti, vaaleanpunaista. Muutenkin elementit ovat sellaisia mistä itse tykkään, ja helppotekoisia tietysti. Näin lähellä postitusajankohtaa en halunnut stressata millään ylitsepääsemättömän vaikealla.

Helppoa, kaunista ja itsetehtyä, siinä motto näihin joulukortteihin. Ja tietysti asiaa auttoi se etten yleensäkään lähettele liikaa joulukortteja joten lukumäärä ei ollut päätähuimaava, noin 15 korttia tulen lähettämään tai antamaan.

Tässä osa korteista:















Paljon käytetty valmiita elementtejä, lähinnä monenlaisia tarroja: kuvaa, tekstiä ja ääriviivaa. Kolmiulotteisuutta kaksipuoleisella vahtoteipillä ja juhlavuutta kahden paperin väliin tulleella kimalleliimalla. Se harmittavasti hieman kupristi kortteja, mutta en anna sen häiritä. Olen tyytyväinen aikaansaannokseeni!

perjantai 5. joulukuuta 2008

Viime tipassa!!

Tähän inspiroiduhaasteeseen osallistun todella viime tipassa. Laitan tähän postaukseen nyt vain kuvan ja kirjoittelen lisää jälkeenpäin, näin siksi että ehdin osallistua =)



Tässä vielä myöhemmin lisättyjä kuvia:












Noniin, viesti lähti Inspiroidu-blogiin oman koneen kellon mukaan 11.58, postauksen kellonaika näytti kuitenkin 12.02. Todennäköisesti siis en ehtinyt osallistua palkinnon arvontaan. No ei se mitään. Viikkoja kestänyt inspiraaton puute on kuitenkin saatu nyt toivon mukaan taittumaan!

Todellakin, aktiivisesti olen käynyt haasteblogia lukemassa ja ihastelemassa muiden aikaansaannoksia, mutta istuminen oman askartelupöydän ääreen on ollut äärimmäisen vaikeaa.

Tällä viikolla posti on kuitekin tuonut pari inspiraation lisääjää: paketit Heinikasta ja Ilona decosta. Molemmat sisälsivät ah niiiiin ihania uusia papereita, tarroja, nauhoja yms ja Heinikan paketissa oli tietenkin tuo iki-ihana Slice josta olen sivunkin tehnyt.

Sivu on nyt hieman mukaeltu ohjeesta, koska minulla ei vielä ollut valokuvia laitteesta. Hyvästä ideasta huolimatta en ole tyytyväinen sivuun. En lopulta löytänyt hyvää väriyhdistelmää Slicen vihreälle ja sen vuoksi aika meinasi loppua kesken. Ja jäihän tuohon liikaa tyhjää tilaa kun huomioi tehtävän annon... Mutta mutta, ajatellen tuskaa jota sivun valmiiksi saaminen ajoissa aiheutti, niin pitää olla tyytyväinen.

Niin, Slicea en tehtävässä kauheasti saanut käytettyä. Meillä ei ihan vielä toimi yhteistyö täydellisesti, vaatii pientä harjoitusta. Otsikon kirjaimet, tekstisanat Fun ja Drean sekä oikean alareunan kukat on laitteella tehty.