sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Hiljaiseloa blogissa

Hiljaiselo blogissa on jatkunut sietämättömän pitkään ilman mitään varsinaista, pätevää syytä. Paitsi että mun askartelupöytäni on tilanpuutteen vuoksi sanoinkuvaamattoman kaaoksen vallassa. Uusia tavaroita on postissa tullut kaikkien niiden Tampereelta ostettujen lisäksi eikä tällä hetkellä mikään mahdu minnekään.

Suuri tavoite olisi saada alkavalla viikolla aikaiseksi toteuttaa suunnitelma hyllysysteemistä tuon nykyisen pöydän päälle että saisi edes vähän säilytystilaa. Siihen asti pitänee kokeilla olohuoneen lattialla skräppäämistä. Ei siinä muuten mitään, mutta edellisen kerran kun siinä tein leiskaa, kaadoin pienen ruskeasävyisen haaraniittipurkin meidän ruskeasävytteiselle matolle, tuollaiselle hapsumatolle! Arvatkaapa oliko siinä nyppimistä takaisin purkkiin. Sai kyllä imurikin osansa pikkuhaaraniiteistä.

Eilen oli hauska päivä Kirkkonummella Emmon järkkäämässä skräppäilytapoaamisessa. Oli kiva tavata ja tutustua ihmisiin bloginimien takana.
Sain siellä lähes valmiiksi leiskan jolla aion osallistua tämän viikon Inspiroidu-haasteeseen. Siitä puuttuu vielä journaling ja se tarkka päivämäärä joten sen julkaiseminen siirtyy alkuviikkoon.

Muutaman viikon painanut, ahdistava skräppäysjumi on kuitenkin, taas kerran, saatu aukaistua. Inspiraatiota olisi tehdä vaikka mitä kun nyt ensin saan tuon tilaongelman ratkaistua. Tapaamisiin siis siihen asti!

1 kommentti:

  1. Minäkin tein Kirkkonummella Inspiroidu-haastesivua - enkä mitään muuta saanutkaan aikaan :) Mut ei se haittaa, niitä hommia voi tehdä yksin kotonakin (ja nyt se sivu onkin enää pientä viilausta vailla), mulle paljon tärkeämpää on ihmisten tapaaminen, jutustelu ja uusien matskujen hypistely :) Kiva oli tavata!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina