Aivan ihana skräppäys/ostosristeily Tukholmaan on nyt takana päin. Suuri kiitos Emmolle joka järjestit risteilyn sekä Xingille ja Shysille ohjelman järjestämisestä. Kaikki sujui onnistuneesti ja mukana ollut porukka oli erinomaisen mukavaa.
Oliko viikonloppu sitten tuottelias... Noh, miten sen nyt ymmärtää. Tehtyä sain melkein kaksi leiskaa, tavaraa sain ostettua Tukholman "skräppääjän taivas" -maisista kaupoista hyvinkin kiitettävästi, ideoita ja inspiraatiota sain kuitenkin kaikista eniten. Ja siitä olen myös kaikkein iloisin. Oma inspiraatio skräppäykseen on ollut hukassa jo monta viikkoa, kuten blogin päivityksistäkin näkee, ja nyt tuntuu että jaksaa taas. Kun vain jaksaisi laittaa kaikki mukana olleet ja uudet tavarat paikoilleen ennen kuin niitä alkaa käyttää... Ja kuten Shys asian ilmaisi, niin Napsuliinilta taisi lähteä mopo käsistä niissä kaupoissa, mutta monen monta ostokset hyvittävää syytä on jo keksitty joten ei hätää =)
Lauantai-aamu aloitettiin hyvällä aamupalalla ja 1,5 tunnin skräppäilyllä ennen maihinnousua. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja kun kuvatkin on otettu nopeasti niin laatu ei ole ihan ykköstasoa.
Tässä kyseisessä kokoustilassa mahduttiin juuri ja juuri olemaan kun käytettiin apuna myös lattiaa tavaran säilytyksessä.
Ja sitten pari pientä kuvaa ostoksista:
Enimmäisessä mun ostokset somassa kasassa ja toisessa yleiskuvaa myös muiden löydöksistä.
Itse ehdin käydä viidessä liikkeessä ja laivaankin ehdimme juuri ja juuri. Hiki pukkasi pintaan sekä nopeasta askeltahdista ja kiireestä johtuen, mutta onneksi ehdimme.
1. Panduro hobby
2. Kreatima
3. Papprika
4. Skapa hobby
5. Scrapparazzi, jossa ehdimme vain käydä pyörähtämässä, mutta jossa ilmeisesti olisi ollut vaikka mitä
Jos saan aikaiseksi, laitan vielä tarkempia kuvauksia omista ostoksista.
Terkkuja Laukaaseen ja kiitos vielä tosi kivasta hyttiseurasta!
Ihanaa kuulla, että risteily oli onnistunut! Olen ihan hirveän kateellinen kun en päässyt mukaan... Toivottavasti inspiraatiota leviää tännekin päin, inspis on täälläkin hukassa :( Innolla odottelen kuvia ostoksistasi!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaMeilläkin oli oikein mukavaa.
Kiitos myös itsellesi :)
t:Sanna ja tytsit
Kiitokset vielä mukavasta seurasta sekä erikseen junajärkkäilyistä ja kuntoa kohottavasta kauppareissusta. ;-) Kivaa oli!
VastaaPoistaKiitos mukavasta seurasta, helisevästä naurustasi - ja siitä, että ne aakkoset kelpasi. Pidä hyvänäsi vain. Kun joskus taas tavataan, voit vaikka heittää jotain vastalahjaksi. :)
VastaaPoistaOli kiva taas nähdä Napsuliini.
VastaaPoistaKaikki ostokset oli ansaittuja eiks niin?
:D
Kiitokset minunkin puolestani mainiolle matkaseuralle!
VastaaPoista