Vanha vuosi on päättynyt. Siitä ei ole päällimmäisenä jäänyt mieleen muuta kun suuri aikaansaamattomuuden ja muka-kiireen tunne.
Inspiraatio skräppäämiseen on ollut useamman kuukauden hukassa eikä innostusta palauttanut edes osallistuminen syksyllä työväenopiston skräppäyskurssille. Kurssi oli kuitenkin aivan mahtava. Sai kerran viikossa luvan kanssa istua alas ja ottaa paperit, valokuvat ja kaikki muut tykötarpeet eslle ja olla luova. Välillä kyllä sai itsensä pakottaa paikalle mutta joka maanantai klo 20.45 oli tunne että "hei, tätähän olisi voinut vielä jatkaa, miksi ilta on jo nyt ohitse".
Vielä en kuitenkaan ole luovuttanut vaan otan uuden vuoden vastaan positiivisella ja hyvällä mielellä. Nyt en lupaa itselleni mitään maita ja kuita taivaalta, vaan lupaan olla itselleni armollinen. Toki itseään saa ja pitääkin välillä potkia persuuksille asioiden eteenpäin viemiseksi ja senkin lupaan tehdä.
Olen jo ilmoittautunut Ikaalisiin, Intohimona skräppäys -viikonloppuun, lisäksi aion jatkaa nyt tammikuussa syksyllä alkanutta työväenopiston skräppäyskurssia. Ja onhan syksyn kurssista pokinut jo paljon muutakin hyvää, eli meillä on Tampereella ensimmäinen, toivottavasti säännölliseksi muodostuva skräppäystapaaminen, josta lisää Sannikan blogissa.
Eli siis kaikkea on jo onneksi kevään varalle suunniteltuna ettei pari pientä uudenvuoden lupausta ainakaan ihan oman onnensa nojassa ole. Lisäksi lupaan julkaista joitakin syksyn aikana kurssilla tekemiäni leiskoja täällä, kun vain saan aikaiseksi =)
INSPIROIVAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
Heipä Hei!
VastaaPoistaHyvää tätä vuotta!Mukava lukea kuulumisiasi.
t:skräppäysristeilyn
hyttikaveri
Ps:nähdään IntohimonaSkräppäys-
tapahtumassa.
Hyvää Uutta Vuotta! :) jään odottelemaan innolla niitä leiskoja :)
VastaaPoista