perjantai 26. maaliskuuta 2010

Kesä -akryylialbumi

Viikko Ikaalisten jälkeen ei ole lähtenyt ihan niin inspiroivasti käyntiin kun olisin toivonut. Tai innostusta olisi kyllä riittänyt, mutta ihan älyttömän kiireinen aikataulu on pitänyt huolen ettei vahingossakaan ole ehtinyt istahtaa pöydän ääreen. Toki siihen on vaikuttanut sekin että mun pöydän ääressä ei edelleenkään mahdu skräppään... Se tietokone tarttis saada siirrettyä siitä pois, mutta mutta...

Kuvasin nyt kuitenkin kunnolla Heinikan workshopissa aloitetun ja lauantaina myös loppuun asti saatetun akryylialbumin. Heti alusta asti oli selvää että teen siitä mahdollisimman yksinkertaisen että saan sen valmiiksi.



Väreinä käytin vain kahta, vihreää ja punertavaa alkoholimustetta. Kuvista tein kaikista samankokoisia ettei tarvinnut miettiä mikä näkyy vastakkiselle puolella ja mikä ei. Helppo vaihtoehto siis.



Tein albumiin yhden ylimääräisen sivun ihan tavallisesta pakkausmuovista, vaikka jostakin leimasimen paketista. Sen kuvioin sitten big shot -leikkurilla kukkakuviolla. Ihan hauska lisuke siis.

Viimeiselle sivulle kokosin sitten koko albumin tekstit. tarkoitus oli laittaa ne samaan järjestykseen kun valokuvatkin. Noh, sunnuntai-aamuna juoksulenkillä tuli sitten mieleen, että unohdin grillimakkara-kuvan tekstin, joten sen lisäsin sitten viimeiseksi. Lisäksi se on vhän väärässä muodossa. Nyt siinä lukee että Kesä on... grillimakkara. =) Mutta se on hauska lapsus, enkä siihen enää puutu.


Kaiken kaikkiaan olen albumiin tyytyväinen. Minialbumit ei koskaan ole tuntunut omilta, mutta tätä oli kiva tehdä. Akryyli on hauska materiaali työstää, mutta kovasti siinä oli miettimistä kun kaikki koristeet näkyvät myös toiselle puolelle.

5 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno!:)
    Kiva idea tuo kohokuvioitu
    kukkasivu.

    VastaaPoista
  2. On se vaan hieno tuollainen keveä, läpinäkyvä albumi, ihanan kesäinen <3

    VastaaPoista
  3. Tää on ihana -kateellisena-
    Se blogiton Anu :-)

    VastaaPoista
  4. Tää näyttää kyllä tosi hyvältä! Mahtava tuo kuvioitu sivu ja noita alkoholimusteita olis kyllä kiva päästä kokeilemaan :) Kesä on grillimakkara, vähän huippu ja allekirjoitan kyseisen toteamuksen :D

    VastaaPoista
  5. Tosi nätti kesäalbumi, ja kuten voi arvata, livenä oli vielä nätimpi... Kesä on grillimakkara - loistava aforismi! ;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina