perjantai 5. maaliskuuta 2010

Skräppäyskurssin ensimmäinen v. 2009

Aloitin ihan oman itseni takia viime syksynä työväenopiston skräppäyskurssin. Tarkoitus oli hakea inspiraatiota ja varmistaa ainakin muutama tunti skräppäysaikaa viikkoa kohden aikana, jolloin muu inspiroituminen oli aika vähäistä.

Ensimmäiselle tunnille menin ihan pää tyhjänä kaikenlaisten materiaalien kanssa. Esittelykierroksella kerroin että olen tapahtumalähtöinen skräppääjä ja olisi ihana osata tehdä leiskoja myös tunteista, ajatuksista ja tilanteista ilman jotain tiettyä tapahtumaa.

Noh, ensimmäisellä kerralla aloitettu leiska oli sitten tällainen:

Sivu oli siihen hetkeen elämässä sopivaa terapeuttista työstämistä. Suunnitelma oli tehdä vähän niinkuin huoneentaulu itselle, koska ajoittain tulee tilanne että ei huomaa hyviä asioita itsessään tai elämässään ja niistä pitää muistuttaa.



Sivusta tuli vaaleanpunainen, tietysti. Viimeaikaiset sivut on olleet enemmän tai vähemmän vaaleanpunaisia ja kausi siis alkoi jo hyvän matkaa viime vuoden puolella. Mutta minkä sille voi jos joku väri inspiroi =).

Sivun valokuva on aivan ihana, otettu kauniina päivänä ja tuo mieleen kivoja muistoja. Olen tyytyväinen että kuva sai omaa silmää miellyttävän sivun ympärilleen.


Inspiroituminen on kas kummaa ollut viime aikoina taas kovin kadoksissa. Ikaalisen viikonloppu lähestyy, enää kaksi viikkoa aikaa. Nyt pitää ihan tosissaan alkaa suunnittelemaan mukaan otettavia valokuvia, niin ehtii ne tilaan mukaan otettavaksi.

Mitenkähän siellä on ne pöydät järkätty? Kaikille on oma pöytä, mutta onhan ne riittävän lähellä että saa kontaktia toisiin, ei mene yksin pakertamiseksi? On niin paljon blogi-ihmisiä jotka haluaa tavata. Ketähän kaikkia sinne on tulosa? =)
Siellä nähdään!!!

2 kommenttia:

  1. hih! en oo ainoa yökukkuja. :)
    ihana sivu! värit toimii, kuva on ihan überhieno ja hauska tuo rypistetty kartonki tuossa reunassa. niin ja toi huopa(?)kiekura on ihana. aihekin pitäisi itsekin pitää mielessä paremmin. :)
    mä ainakin yritän tulla Ikaalisiin, täytyy vaan keksiä että miten saan tuon tytsyn helpoiten mukaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana! Voimauttavaa skräppäystä <3 Ikaalisissa nähdään! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina