Päättyvän vuoden tavoitteet eivät toteutuneet. Mutta olen päättänyt olla itselleni armollinen; mitä sitten jos en saanut tehtyä 52 leiskaa! En kyllä ihan kaikkia ole laskenut, mutta ei niitä niin paljoa ole. Harmi sinänsä, koska oikeasti tykkään tästä harrastuksesta ja haluaisin tehdä enemmän. Omasta itsestähän se on kiinni ettei saa niin tehtyä...
Olen kyllä koko vuoden pitänyt Project Life-albumia. En kyllä ihan ole ajantasalla, mutta sekään ei haittaa. Kaikki kuvat on otettu, melkein, ja kaikki tekstit on kyllä kirjoitettu vaikkeivat ihan vielä albumissa olekaan.
Itse asiassa olen vähän jäänyt koukkuun valokuvien ottamiseen. Pakko saada vähintään yksi kuva päivässä. Ehkä ensi vuoden tavoitteena on rohkeammin kuvata mm. julkisilla paikoilla ja niin ikuistaa sitäkin osaa arjesta. Nyt jo on ollut hauska katsella kesällä otettuja kuvia, joissa on mm. kaupan lähes tyhjä jäätelöallas, kun oli ollut niin lämmin viikonloppu.
Havahduin myös ennen joulua miettimään jälleen kerran miksi skräppään ja miksi kokoan PL-albumia vaikka meillä ei ole eikä tule lapsia. Kysymykseen havahdutti Beckyn blogissa, Feedback Fridayssa ollut kysymys. Oli oikeastaan aika hätkähdyttävä hetki kun rupesin miettimään, että tosiaan, kenelle minä oikeasti oman elämäni muistoja kokoan. Keskustelin siitä jopa kotona, niin paljon se jäi pohdituttamaan.
Vastaus ei ollut kummilapset eikä muut sukulaislapset, joita voisi kiinnostaa meidän elämä sitten 60 vuoden päästä kun meitä ei enää ole, vaan vastaus oli me itse. Meille minä kokoan meidän historiaa, meidän arjen pieniä asioita, joita ei oikeasti enää muista edes saman vuoden sisällä. Niin paljon olemme jo asioita tarkistaneet PL-kirjasta. Olenkin usein tuttavien keskuudessa kuvatessa kertonut pitäväni valokuva-päiväkirjaa, koska se kuvastaa Project Lifen periaatetta mielestäni melko hyvin.
Olen erittäin sinut lapsettomuuteni kanssa, mutta pakko myöntää että pohdinnoissa ehdin menemään myös lapsiin saakka. Oli huojentavaa keskustella aiheesta kotona ja ymmärtää jälleen kerran se tosiasia, että myös me kaksi muodostamme perheen ja meidän arki on tärkeää meille. Ei sen tarvitse olla tärkeää muille. Eikä arjen tärkeäksi tekemisessä tarvita lapsia. Miten ihanaa onkaan jo ensi vuonna katsoa mitä teimme tänä vuonna samaan aikaan.
Vähän meni aiheen sivusta, mutta ei anneta sen häiritä. Ensi vuodelle en aio tehdä mitään mieltä ylentäviä lupauksia, paitsti yhden. Lupaan skräpätä aina kun siltä tuntuu ja kun siihen on aikaa!
Ja tässä tämän illan aikaansaannos:
Oikein hyvää, onnellista ja ennenkaikkea inspiroivaa vuotta 2012 kaikille!!
tosi kivasti kirjoitettu! Minäkin joskus mietin sitä että minnehän nuo albumit sitten päätyvät kun meitä ei joskus enää ole, mutta no, eipä siitä sitten enää tarvi murehtia. hih. :) Nyt vaan tosiaan pitää skräpätä ihan itselle vain niitä omia muistoja talteen. MInulla meni masennuksen aikana muisti huonoksi.. moni asia unohtui. Harmitti kun en ollut skräpännyt jo vuosia aikaisemmin.. ehkä moni niistäkin muistoista olisi tallessa sivuina. Juu, jatketaanhan skräppäystä.. siihen tahtiin kun jaksaa ja innostuu!
VastaaPoistaOlen varmaan sanonut tämän aikaisemminkin, mutta vaikka minulla on jälkikasvua (josta myös skräppään), ajattelen silti skräppääväni ihan vaan itselleni. Ajatus siitä että yrittäisin tallettaa jollekin toiselle kaikki muistot ei ole minulle luonteva ja albumitkin ajattelin pitää ihan itse
VastaaPoistaJoo, muistan että tästä on ollut aiemminkin puhetta, melko pitkästikin =) Mutta välillä asiat tuppaa unohtumaan. Olen paljon lueskellut Becky Higginsin blogia Project Lifen tiimoilta ja ihmisten kirjoittamisia, niin tuntuu että Amerikassa (ainakin niillä jotka PL-sivuille kirjoittelevat) on skräppäämisessä usein aiheena lapset ja tavoitteena tehdä lapsille.
VastaaPoistaMutta olen tyytyväinen, että asiasta saa aina välillä itselleen muistutettua, ehkä sekin lisää omalla kohdallani inspiraatiota.
Niin ja pitäishän jo tässä osata lukea rivien välistä kaikesta siitä mitä Amerikassa kirjoitetaan ja ajatellaan =D
Samoilla linjoilla xingin kanssa. Vaikka tuo poikanen tupsahtikin maailmaan niin silti olen huomannut, että scräppään lähinnä vain itselle. Toki on kiva, että lapsellekin jää muistoja ja albumeita katseltavaksi. Minulle ehkä kaikkein tärkeintä on se tekeminen ja oman hetken irroittaminen arjesta, ei ehkä niinkään sitten se lopputulos vaikka kivahan se on muistoja ja tuntoja säilöä
VastaaPoistakivasti kirjoitettu! jokaisella meillähän on elämämme sekä arkemme, vaikka eläisimme ihan yksin ilman kumppaniakin. me lapsettomat emme vaan saisi väheksyä sitä, vaikka ympärillä olisikin paljon lapsilleen tärkeitä vanhempia!
VastaaPoistaminä jotenkin olen ajatellut vanhempien skräppäävän kuitenkin enemmän itselleen, vaikka lapsistakin on varmasti albumeiden äärellä lapsuuttaan muistella. ehkä muistot vuosista, kun lapset ovat pieniä, merkitsevät toisinaan vielä enemmän vanhemmille itselleen kuin vuosien päästä heidän aikuisille lapsilleen.
minä välillä mietin, onko tässä harrastuksessa järkeä, kun tulee hankittua ja työstettyä niin paljon (periaatteessa turhaa) materiaa, mutta koen tekemisen itselleni niin tärkeäksi, että en ajattele järkiasioita sen enempää. ehkä nämä mietinnät minullakin ovat juontuneet alkujaan juuri lapsettomuudesta. mutta kuten sinäkin olet huomannut, itsellekin asioiden ja muistojen tallettaminen on tärkeää, sillä niin paljon unohtuu.
minulle kuitenkin juuri tekeminen on tässä harrastuksessa ihan parasta. plussana tulee sen hetkisen mielentilan sekä usein myös ajatusten ulos purkaminen. ja kaiken huipuksi on vielä se sosiaalinen puoli. eli on tällä touhulla merkitystä!
hyvää uutta vuotta sinulle!
Itselläni on omat albumit lapsille ja itselleni. Mutta myös lasten albumit ovat täynnä minun muistojani heistä, minun valitsemistani aiheista, minun kauttani suodatettuja. Joten tavallaan vaikka skräppään lapsille(kin), niin ei tämä lasten juttu ole vaan minun.
VastaaPoistaLuulen että se lapsille-näkökulma on vähän sellainen tekosyykin - lapsiperheen äiti voi perustella ajankäytön ja materiaalien hankinnan ja crop-reissut tärkeällä työllä, jota tekee perheensä hyväksi... vaikka voisi perustella myös sillä, että kyseessä on ihan oma harrastus. Ja kenelle kukakin sitten perustelee, itselleen vai perheelleen?
Kiinnostavaa pohdintaa oli, kiitos. Ja tosi hyvää uutta vuotta!
Hauska sivu! Tässä taitaa olla useampaa teippiä, jotka on niin kivasti laitettu, ettei ole varma kuuluuko ne jo taustapaperiin itsessään :D Pohdiskeluasi oli myös mukava lukea ja olen ehdottomasti samaa mieltä uuden vuoden lupauksestasi <3
VastaaPoista