tiistai 23. marraskuuta 2010

Vihdoin valmis minialbumi

Skräppäysristeilyllä aloittamani minialbumi on vihdoin valmis! Sannikan vetämällä työväenopiston Skräppyksen työpaja -kurssilla oli viime viikolla aiheena minialbumin tekeminen, joten ihan omin voimin en miniä valmiiksi saanut... Mutta valmis yhtä kaikki! =)

Kuvia reissusta jäi jonkun verran yli, siksi päätin tehdä yksipuoleisia sivuja, voin sitten jälkeenpäin laittaa irtokuvia takapuolelle kiinni.

Kuvakollaasja tein Posterino-nimisellä ilmaisohjelmalla joka löytyi Internetin ihmeellisestä maailmasta. En keksinyt meidän kuvakäsittelyohjelmalla tapaa laittaa useampi valokuva samaan kuvaan, niin siksi piti etsiä muuta. Posterino on oikeastaan tarkoitettu postikorttien ym muiden kollaasien tekoon, siksi osa kuvista on 10x15 kuvakoon rajojen ulkopuolelle ja kun leikkasin ylimääräiset reunat pois, näyttää kuvat vähän hassuilta, mutta kelpaa mulle.

 
  
 


Taustapaperit on ihan sekalaista seurakuntaa, kaikki  lähestulkoon eri merkkisiä ja kuvioisia. Siksi tuo carft-tyyppinen kartonki tuo kivaa yhdenlaisuutta albumiin. Lisäksi halusin yhtäläisyyksiä muitakin joten tarinoinnit on kirjoitettu kaikki koneella samalle paperille. Niin ja löytyyhän kaikilta sivuilta, vähän eri koossa, helmen puolikkaita.

Valmista albumia katsellessa ilme ei omaan silmään ollut siltikään tarpeeksi yhdenlainen, joten mustasin kaikien sivujen reunat sinisellä metallihohtoisella musteella ja loppusilauksena lisäsin jokaiselle sivulle maaliympyöitä. Tämä tuli vähän niinkun PiaKoon inspiroimana.

Lopputulos on hyvä. Olen tosi tyytyväinen että päivä on nyt tallennettu. Yksi stessitekijä vähemmän skräpättävien kuvien pinossa =)

11 kommenttia:

  1. Ihana!!! Tykkään väreistä ihan älyttömästi. Ovat kyllä just sopivat aiheeseen. Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Wautsi! Onpa hieno:)
    Ei voi kun ihastella kuinka
    ahkera olet ollut, kauniita
    sivuja.

    VastaaPoista
  3. Tästä tuli hieno! Värit nimenomaan ovat kivat ja sopiva tunnelma <3

    VastaaPoista
  4. Oi kesä! Ihana mini, ja piippurassiaallokko on ihan paras!

    VastaaPoista
  5. oon aivan ihastunu sun blogiis (-: ois sellainen kysymys kuitenkin, että onko noi kuvat ihan kunnollisia valokuvia vai onko ne esim. tulostettu?

    VastaaPoista
  6. Kiitos kivoista kommenteista. Kuvat on ihan teetettyjä, käytän Torniossa sijaitsevaa Fotonettiä. Hyvälaatuisia kuvia ja nopea toimitus.

    VastaaPoista
  7. Kaunista! Ja kiva että oon voinut olla inspiraation lähteenä :) Kuten Sannikaa, muakin ihastutti piippurassiaallokko - ihana idea! Mikä on tuo kannen pyöreä, kuviollinen koriste? On hämärästi tutun näköinen, mutta en saa päähäni että mistä...

    VastaaPoista
  8. Pia K, se on ihan valmis koriste, grommet vai mikä lie. Tuli Crop-a-dile Big biten mukana..

    VastaaPoista
  9. Tosi upea minialbumi, yhtenäinen ja kaunis kokonaisuus:)Kuvat on tosi hyviä. Oi, kesä!

    VastaaPoista
  10. Moi, sopiiko toi Posterino-ohjelma vain Macille?

    VastaaPoista
  11. Posterinosta en nyt ihan varmaksi osaa mennä sanomaan, voisin kyllä olla sitä mieltä että toimii kyllä PC:lläkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina