tiistai 8. maaliskuuta 2011

Vielä on aikaa arvata!

Skräppääjät kokosivat Baulalle ja puolisolle häämuistamisen helmikuun lopulla olleen päivän kunniaksi. Xing kokosi sivut kansioksi ja nyt on aika arvailla kuka on tehnyt minkäkin sivun.

Itse olen tunnistanut jo lähes kaikki mutta pari viimeistä tuottaa ongelmia. Onneksi vastausaikaa on vielä jokunen päivä, niin saa pohtia hetken pidempään.

Ja muistutukseksi kaikille Pirkanmaalaisille, mutta miksei myös kauempana asuville. Tampereella, Hervannan vapaa-aikakeskuksella järjestetään lauantaina 2.4 skräppäyspäivä klo 10-17. Mukaan saa tulla koko päiväksi tai osaksi aikaa, ihan miten ehtii/haluaa. Paikalla on ainakin vedenkeitin ja teetä, muuta evästä saa ottaa itse tai käydä välillä purtavaa hakemassa.

Tila on nyt keskuksen isoin, joten sinne pitäisi mahtua. Ennakkoilmoittautumisia ei periaatteessa tarvita, saa tulla ja mennä ihan vapaasti =) Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni pääsee mukaan. Kaksi aiempaa kertaa kun olemme yhdessä skräpänneet, ovat olleet tosi hauskoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina