tiistai 20. tammikuuta 2009

Haaste #38 Paperikuutioita

Viikon Inspiroidu-haasteessa piti käyttää paperikuutioita ja luoda niistä kokonaisuus. Luetun sisäistäminen ja asian muistaminen ei inspiraation iskiessä ollut aivan huipussaan ja oma leiskani ei varmaankaan ihan kirjaimellisesti täytä haasteen vaatimuksia =/

Mutta siis tässä sivu jolla osallistun tämän viikon haasteeseen.



Kiireisen aikataulun vuoksi nyt vain tämä yksi kuva. Sivua aloitin rakentamaan jo sunnuntaina Tampereella, valmiiksi tein sen tiistai-iltana. Juuri siihen aikaan tuli inspiroituminen kun olisi pitänyt pakata matkatavaroita Rooman matkaa varten. Heh, inspioituminenhan tunnetusti ei katso aikaa eikä paikkaa. Ja kun itse en vielä ole keksinyt muistikirjan/inspiraatiokirjan pidon salaista taitoa, niin silloin tehdään kun tulee ajatus mieleen.

Ja ehtiihän tässä pakkaamaan: yövuoro päättyy keskiviikkoaamuna, olen kotona kahdeksan pintaan ja lentokentälle pitänee lähteä puolenpäivän aikaan. Ei tule edes kiire =)

Kaksi Tampereella melkein valmiiksi asti tullutta leiskaa ehdin esittelemään siis vasta ensi viikolla.

Tähän haastesivuun olen itse aika tyytyväinen. Värimaailma on omaan silmään harmooninen ja aihekin on mitä ihanin. Kuvaankin olen tyytyväinen, vaikka itse en siitä voi kunniaa ottakaan. Ainoa mikä vaatii aina itseltä liikaa ja mihin en tässäkään työssä ole tyytyväinen, on journaling. Cami antoi viikonloppuna siihenkin hyvin vinkkejä pitämässään opastuksessa joten toivottavasti sekin puoli tässä alkaa harjoituksen myötä sujumaan!

2 kommenttia:

  1. Luin itsekin nähtävästi haasteen huonosti, koska minusta tämä sopii siihen ihan täysin :)
    Kiva sivu!

    VastaaPoista
  2. Moi! ÖköMökön blogissa suunnitellaan ensimmäistä vaihtoa joulukuisen arvonnan tiimoilta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina